Et ole kirjautunut käyttäjäksi.
Olen -75 syntynyt ja 2008 vuoden lähes täysin levännyt. Juossut olen kesän n. 3x1h/vko
Harrastan kiipeilyä, mutta treenipäiväkirjan pitäminen kiipeilyfoorumeilla ei tunnu mielekkäältä ajatukselta.
Tavoitteeni on siis kehittyä kallio- ja vuorikiipeilyssä. Varsinainen tavoite mikä tähän treenipäiväkirjan pitämiseen on himalajalla 2010.
Tällä hetkellä pyrin kuitenkin keskittymään enemmän kalliokiipeilyssä tarvittavan lihasvoiman ja lihasten kestävyyden lisäämiseen.
Pituutta on 178cm ja tänään painan 80,1 kg. Selkeä tavoite on siis myös painon pudotus.
Pyrin kirjaamaan tänne mahdollisimman hyvin kaiken tekemäni harjoittelun, painon kehityksen ja myös ihan kiipeilyllistäkin kehitystä.
Yritän vetää niin alastomana kun pystyn ja palutetta toivon siis myös. Kaikki apu on tarpeen ja otetaan kiitollisena vastaan.
Kirjautunut ulos